1600-luvun asiakirjoissa riittää tutkittavaa. Yllättäen v. 1654 läänintilien kymmenysluettelosta löytyi Kallion ”Mikkolan” talon isännäksi merkitty Jören Vefuare. Kun siihen aikaan ei sukunimiä käytetty ja kyseessä ei ole patronyymikään, täytyy Vefuaren olla ammattinimike. Pienen salapoliisirupeaman jälkeen nimike selvisikin: se on nykyruotsiksi vävare, siis kankuri.
Kallio Jören Vefuare (Vävare); Uudenmaan ja Hämeen läänin tilejä – 7959 Tositekirja 1654, s. 147
Ruotsin kielen oikeinkirjoitus rupesi vasta 1800-luvulla vakiintumaan. 1600-luvulla sanojen kirjoitusasu saattoi olla hyvinkin vaihteleva, mikä tekee vanhojen kirjoitusten tulkinnan välillä hyvinkin haastavaksi.
Kankuri-Yrjö esiintyy toisenkin kerran 1600-luvun asiakirjoissa, nimittäin Tammelan seurakunnan haudattujen luettelossa v. 1671 nimellä Jören Wäfware – siis jälleen vävare, mutta tällä kertaa eri kirjoitusasussa. Sama mies esiintyy kyllä maa- ja henkikirjoissa ”siviilinimelläkin” Jören Thomasson, Yrjö Tuomaanpoika.
Callio Jören Wäfware; Tammelan seurakunnan arkisto – Kirkonkassan tilit 1654, s. 166, vuosi 1671
Mutta mitä teki kankuri Kallion kylässä, kun maaseudun ihmiset olivat tuohon aikaan hyvinkin omavaraisia kankaiden ja vaatteiden suhteen? Ja ammattinimike kankuri näyttää olleen harvinainen vielä 1700-luvun puolellakin.
Varmaa vastausta ei tähän ole, mutta ehkä Yrjö oli talonpidon ohella erikoistunut kankaiden kutomiseen ja tarjosi palvelujaan muillekin. Aikaa myöten hänet ruvettiin sitten tuntemaankin liikanimellä Vävare…
