Yllä mainittu kirjoitus julkaistiin Sanomia Turusta -lehden no:ssa 16, 20.04.1860: ks. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/482610?page=3 Koko teksti löytyy koneluettuna jäljempänä.

Kirjoittajan nimimerkin ”Vanha Tammelan mies” takana oli ahkera sanomalehtikirjoittaja maanviljelijä Adolf Lindeberg, Mustialan voutikoulun käynyt Portaan Talosen isäntä. Liekö teräväkynäisyys periytynyt Adolfin tyttärentyttären pojalle, vähintäänkin yhtä ärhäkälle kirjailija Kauko Kareelle, joka puolestaan kirjoitteli lehtiin pakinoita nimimerkillä ”Kaksiparta” Tammelan Töyssylän kesäpaikassaan.

Aihe liittyy Bucht-sukuun sitä kautta, että Adolf Lindebergin vaimo, Portaan Talosen emäntä Maria Stiina Mikkola-Heikkilä oli kotoisin Kallion kylän Heikkilästä. Hän oli Justiina Sakarintytär Ryhdän tytär, eli kuului Bucht-sukuun. Kauko Kare oli siis myös Buchteja ja hänestä olikin jo aiemmin FB-julkaisu https://www.facebook.com/groups/533048523554817/permalink/1782825118577145

Tässä itse teksti suoraan 160 vuotta vanhasta lehdestä koneluettuna:

Wieläkin sananen totuuden puolesta.

Wastinetta Tehtaan-Isännälle herra A. W. Wahrenille.

Suwaitsette Suomen kansa,
Sallitte Sawon asujat
Sanasen wiel’ sanoaksen
Tunnon, totuu’n tawalla.

Warmaanki luulin Tammelan riita-asian wiime wuoden kanssa päättyneen ja wastustajani kumonneen; mutta herra W., joka kirjoituksestani kentiesi paljon paheni, ottaa asian tällä toisella wuosikymmenellä wielä puheisiin. Tämä oli hänelle hyödytöin waiwa; sillä wastauksissani Nepalle ja K. K. p:lle S. T. n:ro 45 ja Tuttawalle n:ro 49 olisi W. saanut lohdutuksen sydämmellensä ja likemmän selityksen ensilauseilleni. Kirjeellänsä W. itse todistaa, etteiwät yksinkertaiset ajatukseni ole perättömät, siinä että hän paljon niistä myöntää, ehkä hän kiiwaudessansa kutsuu sanaini synnyn ilkiäksi ja kirjoitukseni häwäistykseksi ja sen riita-muodon hänelle inhottawaksi. Niinpä totuus ainakin on näkynyt itsewiisaille, samoin kuin kristin-oppi Greekkalaisille. Herra W. moittii minua wielä walheesta, syystä, etten likemmin eroittanut mitkä työmiehet lauwantai-ehtoona ja sunnuntaina palkkansa juowat ja jumalattomuudessa tämän kalliin päiwän wiettäwät — mutta walhe ei se ole; tästä W. pian taitaisi wakuuttaa itseänsä, jos hän lauwantai- eli sunnuntai-iltana ulos huoneestansa menisi näkemään ja kuulemaan kohinaa, räykkinää ja irstaisuutta, joka on niin peljättäwä, etteiwät kunnialliset waimot pimiänä aikana ilman miestensä turwata arwaa ulos huoneestansa mennä. Jos nämät sitten owat tehtain omat työmiehet eli ulko-töihin palkatut; sen W. selittäköön. Sen waan tahdon sanaini todistukseksi wielä lisätä, että näihin tehtaisiin kokoontuu suureksi osaksi sellaisia, jotka likellä ja kaukana owat menonsa puolesta huonommassa huudossa, ja kuin eiwät muualla saa wapautta, on heillä siellä aina turwallinen pako-paikka. Niin tahdon myös Tammelan yhteisen, nykyisen elämän surkeudesta entisen suhteen päin wastoin W:n wakuutuksia lukioilleni totuutta myöden todistaa, että tämä wiimeinen willitys on entistä seitsemän wertaa pahempi; sillä muinaan saiwat nämät wäkewäin juomain rakastajat tytyä paljaasen wiinaan, mutta nyt owat rommit, wiinat ja oluet kaikessa kohden tarjona ja näitten sekoittamalla näkywät nämät himoinsa arjat saawan wielä kauheamman pään-wimman, josta tappelukset, joskus murhatkin syntywät. Onpa wielä sekin surkuteltawampi seikka hawaittu, että waimot, naiset ja lapset juopuwat siitä niin kiitetystä oluesta. Tammela ei ole siis parempaan päin käynyt, niinkuin W. todistaa, waan surkeuteen waipunut. Mutta W. myös wäärentää sanani: hän sanoo minun sanoneeni: ”työ on tuottanut ennen tuntemattomia tarpeita”, ehkä sanani oli päin wastoin, että haluttomuus hengelliseen ja maalliseen työhön tuottaa rumat, törkiät synnin himot,

Enkä minä myös halwenna itse tehtaan laitoksia, josta W. taitaa lukea S. T. n:ro 49, waan moitin sitä, etteiwät Tammelan miehet ymmärrä niitä hyödyksensä käyttää. Samoin ymmärrän myös kauppapuotein hyödyn, siltikuin pitäjäämme toiwon jälkeen tulee kaksi, joten me yksinkertaiset saamme tarpeemme kunnolliseen hintaan. Sitten sanoo W. myös turhaan etsineensä, että talous-kinkerein protokollat pitäisi Sanomissa julkaistaman; mutta tosi on, että Portaan kylässä pidetyssä kokouksessa tästä asiasta keskusteltiin, johon myös suostuttiin — olkoon se sitte pöytäkirjaan pantu eli ei. Olisipa tästä minun ymmärtääkseni joku hyötykin, jos näitten kinkerein toimet, ehkä tosin wähästä arwosta, tulisiwat Sanomissa julkaistuiksi, sillä hywin käytetystä sinapin-siemenestä kaswaa iso puu, josta monelle on hyötyä. Wieläpä W. kiittää korkeata arwoa ja woittoa, jota tilustuksien metsät owat tehtain kautta saaneet: kummallista on tätä uskoa, koska harwoin muut kuin köyhyyden pulaan joutuneet tahtowat tätä suurta woittoa itsellensä hankkia. Mutta ei ihmettä olekaan, koska onnetoin isäntä T. wiimeisissä keräjissä metsän lohosta, josta W. antoi hänelle 30 hopiaruplaa, sai maksaa lunastus-hintaa päälle 5000 ruplan paitsi sakkoa wäärinkäytetystä isännyksestä. Olkoon muita mainitsematta myös H. leski emäntä T. kylästä esimerkiksi pantawa, joka hywän talonsa sakiasta metsästä wuosittain on myynyt isot lohot pilaan hintaan, ja on jo niin tyyni tuhlannut metsänsä, että tuskin polttotarpeet itselle jälellä on, ehken luulisi hänen edes 100 ruplaa kaikkiastaan saaneen. — Onkosta walhe?

W. esittelee myös hywin woittoa tuottawaksi, jos kaikki ihmiset kantaisiwat yllänsä nimitaulua; mutta mitä tähän woi tehdä? Harwat täällä owat niin onnelliset kuin herra W., jonka taulu ensikatsannossa osoittaa mistä sukukunnasta hän on. — Paljon olisi wielä wäittämistä W:n pitkissä puheissa; mutta kuin tämä asia lukioilleni arwattawasti jo on ikäwä, tahdon ainoasti lopuksi sanoa ja esittää, että jokainen totuuden tunnustaja, joka tässä riita-asiassa tahtoisi tulla selwään, likemmin tarkastelisi wiime wuoden S. T. numerot 39, 41, 42, 45, 47 ja 40 ja tämän wuoden n:rot 10 ja 11, taitaaksensa päättää, jos minun eli wastustajani lauseet ansaitsewat nimitettää ”häwäistyskirjoitukseksi.”

                                           Wanha Tammelan mies