Tammelan Pyhäjärven kevättulvat olivat pitkään aiheuttaneet tuntuvaa haittaa ympäröiville viljelyksille. Jo 1780-luvulla tilannetta yritettiin parantaa Saaren kartanon omistajan Georg Henrik von Wrightin johdolla perkaamalla muutaman kilometrin päässä Loimijoessa olevaa Kuhalan koskea. Perkaustöillä ei saatu haluttua veden Pyhäjärven pinnan laskua, jolloin syyllisiksi keksittiin kosken partaalla olevat neljä myllyä patoineen. Maaherran päätöksellä myllyt purettiin ja kosken alajuoksulle rakennettiin kaksi isompaa myllyä. Pyhäjärven veden korkeuteen ei tälläkään ollut mainittavaa vaikutusta. Näistä toimenpiteistä kertoo seikkaperäisesti mm. K. V. Kaukovalta teoksessaan Forssan Puuvillatehtaan historia.
Sen sijaan 1820-luvulla tapahtuneesta paljon merkittävämmästä Kuhalankosken perkauksesta ja Pyhäjärven laskusta on historiakirjoissa kerrottu yllättävän vähän. Kaukovalta ei em. teoksessa mainitse asiaa lainkaan ja Eeva Ojasen Tammelan historiassa todetaan vain, että vedenpinnan laskun johdosta Kuivajärven ja Pyhäjärven välinen (Venesillan) salmi melkein kuivui eikä kirkkoveneitä enää voinut työntää Kuivajärveltä Pyhäjärvelle. Pyhäjärvessä toteutuneen lähes kahden metrin pinnan laskun vaikutukset olivat kuitenkin erittäin merkittävät ja näkyvät edelleen tänä päivänä.
Autonomia-ajan alussa 1816 Suomeen perustettiin arvovaltainen Koskenperkausjohtokunta, viralliselta nimeltään Direction för Strömrensnings- och Canal arbetet i Finland. Sen puheenjohtajana oli itse kenraalikuvernööri ja siitä kehittyi myöhemmin Tie- ja vesirakennushallituksena tunnettu valtion laitos. Johtokunta otti asiakseen myös Kuhalankosken perkaamisen. Virallisessa lehdessä (Finlands Allmänna Tidning) 7.7.1827 julkaistussa toimintakertomuksessaan johtokunta raportoi perkauksesta (suomennettuna) näin:
Viidennen, kuudennen ja seitsemännen toimintavuoden aikana työskenteli Koskenperkausjohtokunta, muiden töiden ohella, myös Tammelan pitäjässä sijaitsevan Pyhäjärven laskun parissa. Järven ylenmääräiset vedet märkinä vuosina eivät ainoastaan tuhonneet järven rannoille ulottuvia laajoja viljapeltoja ja reheviä niittyjä, vaan estivät myös kuivattamasta ja tuottavaan kuntoon saattamasta vieläpä Suomen oloissakin poikkeuksellisen suuren määrän suuria soita.
Tässä tarkoitettu päämäärä piti saavutettaman käsittelemällä Kuhalankoskea, joka sijaitsee jonkin matkan päässä järven lasku-uoman suusta ja jonka pelkästä kalliosta koostuvaan pohjaan louhittiin kanava.
Tämä työ jätettiin kuitenkin kanavan yläosassa kesken, ettei padon poistamisen aikana, jonka suojassa työtä tehtiin, liian suuri vesimassa syöksyisi alas ja siten aiheuttaisi mitään vahinkoa alapuolisille maanomistajille, joiden joukossa tulee erityisesti mainita useiden tehdaslaitosten omistajat Jokioistenn kartanon kohdalla.
Tällaisen työn vaikutus ei siis voinut olla suurempi kuin että Pyhäjärven ylenmääräiset vedet sen jälkeen juoksivat nopeammin pois, ja että sen rantojen tulvat tulivat vältetyiksi; mutta vielä jäi lopputoimi suoritettavaksi niiden hyödyntämättömien soiden ja rantojen mahdollisen viljelyn suhteen.
Kahdeksannen työvuoden aikana ei — koko maassa vallinneen epätavallisen korkean veden vuoksi — voitu tällaista hanketta toteuttaa, ja sen vuoksi se siirrettiin yhdeksänteen työvuoteen; mutta silloinkaan Johtokunta ei mainitusta syystä rohjennut kerralla poistaa koko jäljellä olevaa kynnystä, vaan perattiin ainoastaan se kosken osa, johon ei tähän asti ollut kajottu, kaikista siellä olevista irrallisista kivistä, jolloin vedenpinnalle annettiin entistä parempi mahdollisuus jonkin verran laskea.
Ja vasta kuluvan kymmenennen työvuoden aikana koko hanke tulee saavuttamaan täyden päätöksensä.
Myöhemmin Borgå Tidning -lehti julkaisi 22.1.1840 katsauksen Suomen koskenperkauksista vv. 1826-1835. Siinä todetaan näin: Kuhalan kosken perkaustyöt aloitettiin jo vuonna 1821, mutta valmistuivat, vaikka niitä jatkettiinkin joka vuosi, vasta vuonna 1827. Järven vedenpintaa laskettiin noin viisi jalkaa ja lopputavoite saavutettiin kaikilta osin.
Kevättulvien vähenemisen lisäksi uutta peltoa saatiin aikaa myöten raivattua satoja hehtaareita, kun mm. Kalliojärven kuivattaminen tuli mahdolliseksi. Pyhäjärven pinnan lasku näkyy myös rantaviivan muutoksina, esim. Tammelan kirkonkylän kohdalla. Ilmiötä voi tarkastella vaikka tässä linkissä esitetyissä eri aikakausien kartoissa:
Kuvassa Pyhäjärvi tulvii Loimijoen suulla. Tie on kokonaan veden alla, ainoastaan Loimijoen ylittävä Papinsilta kohoaa veden pinnan yläpuolelle. Kuva Esko Aaltonen, Forssan museo, tunniste EA2336.
