Mäntsälän Alikartano tunnetaan nykyään lähinnä A. E. Nordenskiöldin museona. Käynti siellä herätti niin paljon avoimia kysymyksiä, että piti selvittää kartanon historiaa tarkemmin.

Alikartanon päärakennus eli Ylipytinki vuodelta1805 toimii nykyään museona

Tutkimusmatkailija Adolf Erik Nordenskiöld (1832–1901) on tunnetuimpia suomalaissyntyisiä tiedemiehiä. Hänen kuuluisin saavutuksensa on Koillisväylän eli Atlantin ja Tyynenmeren yhdistävän pohjoisen meriväylän läpi purjehtiminen ensimmäisenä 1878–1879. Nordenskiöldin lapsuudenkoti oli suvun kartano Frugård eli Alikartano Mäntsälässä.

Alikartanon syntyhistoria liittyy Ruotsin 1600-luvun alun sotaretkiin Baltiassa, tarkemmin vuonna 1605 silloisella Liivinmaalla Riian lähistöllä käytyyn Kirkholman taisteluun. Sven Bucht ilmestyi aikakirjoihin myös noihin aikoihin ja oli mukana Baltian sotaretkillä ainakin hieman myöhemmin, mutta hänen mahdollisesta osallistumisestaan em. taisteluun ei ole löytynyt tietoja. Kirkholman lähellä n. 10 km päässä on myös nykyinen Ykskylän (Ikšķile) pikkukaupunki, joka oli muinaisen Liivinmaan keskus ja tunnettiin nimillä saksaksi Uexküll tai Üxküll, viroksi Üksküla ja ruotsiksi Yxkull. Tästä on saanut nimensä laaja Yxkullin suku, jonka yksi edustaja eversti Otto von Yxkull oli Karjalan ratsuväkirykmentin komentaja 30-vuotisessa sodassa.

Baltian sotien taustalla oli paljolti taistelu Ruotsin kruunusta. Kuningas Juhana III:n kuoltua 1592 hänen ja puolalaisen Katarina Jagellonican poika Sigismund kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi. Sigismund oli jo 1587 valittu Puolan kuninkaaksi ja oleskelikin pääosin Puolassa. Juhanan vallanhimoinen veli Kaarle-herttua käytti tilaisuutta hyväkseen ja yritti valtionhoitajana toimiessaan kaikin tavoin syöstä Sigismundin Ruotsin valtaistuimelta. Lopulta Kaarle sai Ruotsin valtiopäivät erottamaan Sigismundin ja julistamaan v. 1600 hänet itsensä kuninkaaksi sekä hänen poikansa Kustaa Aadolfin kruununperilliseksi. Kaarle otti käyttöön nimen Kaarle IX, mutta hänet kruunattiin virallisesti kuninkaaksi vasta v. 1607.

Ruotsi ja Puola alkoivat kiistellä Baltian maiden hallinnasta saksalaisen ritarikunnan hajottua. Sigismund oli jo ehtinyt liittää Viron Puolaan. Kaarle lähetti sinne jo elokuussa 1600 suuren sotajoukon. Tästä alkoi Ruotsin historian pisin sotien kausi, mikä jatkui aina isonvihan päättymiseen asti v. 1721.

Baltian sotien yksi verisimpiä taisteluita käytiin syyskuussa 1605 Kirkholmassa (nyk. Salaspils) Riian lähellä Väinäjoen rannalla. Lukumääräisesti ylivoimainen Ruotsin 11 000 miehen armeija hyökkäsi Kaarlen johdolla puolalaisten 3 500 miehen joukkoa vastaan, mutta kärsi musertavan tappion. Puolalaisten taitavan taktiikan johdosta Ruotsin joukoista kaatui peräti 9 000 miestä, kun taas puolalaisia kaatui vain noin 100. Suomalaisesta ratsuväestä̈ tunnetaan kaatuneina n. 140, mutta jalkaväen kaatuneista ei ole tietoa. Eräät lähteet pitävät Kirkholman verilöylyä Ruotsin historian suurimpana tappiona kautta aikojen.

Taistelun tuoksinassa Kaarlen alta ammuttiin hevonen. Puolalaisten kynsistä hänet pelasti baltiansaksalainen ratsumestari Henrik Wrede, joka luovutti ratsunsa kuninkaalle. Puolalaiset surmasivat Wreden välittömästi, mutta Kaarle pääsi karkuun. Kiitollinen Kaarle palkitsi Henrik Wreden lesken Gertrud von Ungernin ja hänen kaksi poikaansa Casperin ja Carl Henrikin valtavilla läänityksillä Suomessa ja Virossa.

Läänityksiin Suomessa kuului mm. lähes koko silloisen Elimäen alue, useita kyliä Porvoossa sekä Mäntsälän Nummisten ja Sälinkään kylät. Wreden leski asettui asumaan Elimäelle ja perusti sinne mm. tunnetun Anjalan kartanon. Suku korotettiin myöhemmin vapaaherralliseen säätyyn ja merkittiin Ruotsin aateliskalenteriin nimellä Wrede af Elimä. Mäntsälässä suku ei koskaan asunut, mutta Nummisten kylään perustettu kartano sai lesken mukaan nimekseen Frugård (”Rouvan kartano”). Sälinkään kylään perustettu Sälinkään kartano toimii nykyään tilausravintolana sekä kokous- ja juhlapaikkana.

Wreden tilat Suomessa omisti 1600-luvun lopulla Henrik Wreden pojanpoika kreivi Fabian Wrede. Hän oli valtakunnan tärkeimpiä virkamiehiä Tukholmassa ja lähetti konttoristaan kirjanpitäjä Johan Eerikinpoika Nordbergin hoitamaan Suomen tiluksiaan. Tämä hankki sittemmin muutamia Wreden tiloja omistukseensa, mm. Frugårdin v. 1706.

Nordbergin lapset ryhtyivät käyttämään nimimuotoa Nordenberg. Heistä kaksi poikaa aateloitiin 1751 nimellä Nordenskiöld. Toinen heistä, Carl Fredrik (1702–1779) sai perintönä Frugårdin, joka oli surkeassa kunnossa isonvihan jälkeen. Carl Fredrik korjasi tilan rakennuksia ja rakensi mm. uuden päärakennuksen v. 1730 eli nykyisen Alipytingin, jossa toimii museokahvila. Hän kunnosti myös tilan pellot, viljeli puutarhassaan monia eksoottisia kasveja ja oli myös innokas perunan kasvattaja jo 1740-luvulla.

Vanha päärakennus eli Alipytinki vuodelta 1730 toimii museokahvilana

Frugårdista erotettiin 1700-luvun lopulla Ulriksdal (nyk. Nordbo) ja Andersberg (nyk. Ylikartano) Carl Fredrikin kahdelle pojalle. Kantatilaa ruvettiin kutsumaan tämän jälkeen myös nimellä Alikartano ja sen isännäksi tuli niin ikään Carl Fredrikin poika Adolf Gustaf Nordenskiöld (1745–1821). Hän rakennutti 1805 uuden päärakennukseen, Ylipytingin, joka nykyisin toimii museona.  Adolf Gustaf oli eversti ja toimi Viaporissa linnoitusupseerina myös sen antautumisen aikana 1808. Hän jäi sodan jälkeen kuitenkin Suomeen, vaikka monet upseerikollegat muuttivat Ruotsiin.

Kartano periytyi edelleen Adolf Gustafin pojalle Nils Gustav Nordenskiöldille. Hän oli tunnettu geologi, jota on sanottu Suomen mineraalitutkimuksen isäksi. Nils Gustav oli vuorihallituksen yli-intendentti vuosina 1824–1855. Hän teki aloitteen myös Suomen Tiedeseuranperustamisesta ja sai filosofian kunniatohtorin arvon vuonna 1840. Valtioneuvoksen arvon hän sai vuonna 1845.

Tutkimusmatkailija (Nils) Adolf Eerik Nordenskiöld oli Nils Gustavin toiseksi vanhin poika. Hän oli jonkin aikaa Alikartanon omistaja yhdessä veljensä Nils Oton kanssa.  A. E. Nordenskiöld oli lahjakas geologi ja promovoitiin jo 24-vuotiaana tohtoriksi 1857.  Hän olisi todennäköisesti saanut professuurin Helsingin yliopistosta, ellei hän olisi joutunut julkiseen sanaharkkaan kenraalikuvernööri von Bergin kanssa. Nordenskiöld siirtyi tämän takia Ruotsiin ja hänet nimitettiin 26-vuotiaana Ruotsin luonnonhistoriallisen museon intendentin ja professorin virkaan, jota hän hoiti yhteensä 43 vuotta kuolemaansa asti. Adolf Erik Nordenskiöld oli naimisissa marsalkka Mannerheimin isän sisaren vapaaherratar Anna Mannerheimin kanssa.

Nordenskiöldit myivät Alikartanon v 1912 yksityiselle. Se siirtyi valtion omistukseen vuonna 1963 ja restauroitiin museoksi vuosien 1973–1983 aikana. Suvun edustajat muuttivat lopulta kaikki Ruotsiin ja Nordenskiöldin suku sammui Suomessa v. 1937.

Nordenskiöldien sukupuu [Nordenskiöld-samfundets tidskrift 63: 3-33. Helsingfors 2004]

Mäntsälän Alikartanon historiasta ja Nordenskiöld-suvusta löytyy hyvä katsaus täältä: https://digi.kirjastot.fi/files/original/1de97b7fc2179e60b81002301a4a53d5.pdf

A. E. Nordenskiöldin elämästä on kattava kooste Kansallisbiografiassa: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/3569

Kuvia Alikartanosta 1800-luvulla ja kuvauksia A. E. Nordenskiöldin vierailusta Pietariin, Mäntsälään ja Helsinkiin tammikuussa 1881 löytyy ns. Mäntsälä-albumista: https://digi.kirjastot.fi/files/original/e70340d4fdced0c48877a35b5c31d046.pdf