Kallion rusthollin ratsumies Michel Berg (suomeksi Kallio) osallistui 1708 kenraali Lybeckerin johtamaan sotaretkeen Inkerinmaalle. Retken päätös oli katastrofaalinen; Lybeckerin käskystä sotilaat joutuivat tappamaan arviolta 5000 omaa hevosta, kun ne eivät mahtuneet joukkoja noutamaan tulleisiin laivoihin. Hevosten menetys rampautti Suomen ratsuväen vuosiksi, mikä osaltaan helpotti venäläisten Suomen valloitusta isonvihan alussa. Lybecker joutui sotaoikeuteen, mutta ratsumies Michel Bergille oli luvassa vielä monia seikkailuja tämänkin jälkeen.
Monta synkkää episodia ehti suuren Pohjan sodan aikana tapahtua jo ennen varsinaista isovihaa. Suomen kannalta eräs synkimmistä oli kenraalimajuri Georg Lybeckerin onnettomasti päättynyt sotaretki Inkerinmaalle syyskesällä 1708. Narvan loistavan voiton v. 1700 jälkeen kuningas Kaarle XII:n kiinnostus suuntautui enemmän etelään: Baltiaan, Puolaan ja Venäjälle. Ruotsille sata vuotta kuulunut Inkerinmaa ja sitä kautta Suomi jäi pitkälti oman onnensa nojaan. Aluetta jäi puolustamaan vain lähinnä suomalaiset täydennysjoukot, ns. kaksikas- ja kolmikasrykmentit.
Vuoteen 1708 mennessä Inkerinmaa oli käytännössä jo venäläisten hallinnassa. Nevanlinnan ja Pähkinälinnan linnoitukset Nevan varrella oli vallattu ja Pietari oli jo vahva linnoituskaupunki. Viipuri oli joutumassa seuraavaksi uhan alle. Tässä tilanteessa Suomen joukkojen ylipäälliköksi nimitetty Lybecker lähti ilman varsinaista käskyä sotaretkelle Inkerinmaalle. Ajatuksena ilmeisesti oli tuhota venäläisiä sotajoukkoja ja estää heidän tunkeutumisensa Karjalan kannakselle.
Lybecker kokosi retkelle lähes kaikki Suomessa olevat joukot, yhteensä noin 11 000 miestä, joista 3650 oli ratsumiehiä, mukana myös Kallion rusthollin ratsumies Michel Berg. Retki oli alun perinkin huonosti valmisteltu ja lähtökin viivästyi aina heinäkuun lopulle. Alkumatka sujui kuitenkin kohtuullisesti ja Lybeckerin joukot onnistuivat ylittämään Nevajoen elokuun lopussa Täyssinän kohdalta ilman suurempia tappiota.
Tässä vaiheessa paljastui, että Lybeckerillä ei ollut selkeää strategiaa tai tavoitetta sotaretkelle. Empimisen jälkeen hän kääntyi kohti länttä, vaikka idässä Laatokan rannalla olisi ollut suuret laivaveistämöt, joiden tuhoaminen olisi ollut merkittävä takaisku Venäjälle.
Sotaretki jatkui pitkin Suomenlahden etelärannikkoa Viron suuntaan ja venäläisiä joukkoja kohdattiin satunnaisesti. Venäläiset kuitenkin seurasivat tiiviisti Lybeckerin armeijan liikkeitä ja tuhosivat tärkeitä muona- ja rehuvarastoja. Lybeckerin joukot saavuttivat muutaman merkittävän voiton, mm. Kapriossa 28.9.1708. Ruotsin sotaneuvosto kehotti Lybeckeriä jatkamaan matkaa edelleen Viroon, mutta Lybecker halusi pelastaa armeijansa mahdollisimman nopeasti Suomeen.
Lybecker johdatti joukkonsa Kolkanpään niemelle, josta laivasto lupasi tulla noutamaan joukot Koivistolle. Myrskyn takia laivojen saapuminen viivästyi ja joukkojen siirrolle tuli kiire. Joukot ja suurin osa kuormastosta onnistuttiin laivaamaan, mutta tähän hätään ei ollut saatavilla hevosten kuljettamiseen sopivia laivoja. Venäläisten joukkojen ahdistaessa Lybecker määräsi suurimman osan hevosista tapettavaksi, jotta ne eivät joutuisi venäläisten käsiin.
Tässä verilöylyssä tapettiin ehkä peräti 5000 hevosta, vaikka ratsumiehiä oli n. 3500. Upseereilla oli käytössään useita vara- ja kuomahevosia, mm. Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsuväkirykmentin komentajalla, eversti Anders Ramsaylla toista kymmentä. Lisäksi oli kuormastohevoset, mikä selittää hevosten suuren määrän.
Miehet hevosten varusteet saatiin suurimmaksi osaksi laivattua Koivistolle. Sieltä miehet joutuivat varusteineen marssimaan jalkapatikassa kotiinsa. Seuraavana vuonna pidetyt ratsuväen katselmukset paljastivat karun totuuden: valtaosalta ratsumiehiä puuttui hevonen ja upseereilta useita. Hevosten joukkoteurastus teki käytännössä lopun suomalaisesta ratsuväestä joksikin aikaa ja hevosten korvaaminen kesti vuosikausia. Tämä osaltaan helpotti venäläisten Suomen valtaamista muutama vuosi myöhemmin.
Kallion rusthollin ratsumies Michel Berg kuului Uudenmaan ja Hämeen läänin kaksikasratsuväkirykmentin ratsumestari Göösin komppaniaan, jonka katselmus pidettiin 26.-27.2.1709 Voipaalan kartanossa Sääksmäellä. Berg ei itse ollut paikalla, kuten ei moni muukaan, koska varustukset eivät olleet vielä kunnossa. Rusthollin ja ratsukon osalta kirjattiin seuraava huomio:
Rustholli ja ratsumies eivät ole paikalla. Heillä on kruunun ase. Vaatetus on loppuun kulunut ja takki, saappaat ja karbiinihihna täysin käyttökelvottomia. Satula on vanha remmeineen, samoin satulalaukut ja suitset. Hevonen jäänyt kuljetukseen. Rusthollin tulee viipymättä hankkia uusi hevonen ja täydellinen varustus.
Katselmuksessa puhutaan häveliäästi kuljetukseen jäänestä hevosesta. Samoin monet upseerit olivat ”kadottaneet” hevosensa, esim. rykmentin komentaja, eversti Anders Ramsay oli kadottanut 11 hevosta kuljetuksessa Inkerinmaalta, ratsumestari Göös 5 hevosta jne. Kolkanpään teurastusta ei mainittu sanallakaan.
Totuus kuitenkin paljastui ja Georg Lybecker vapautettiin ylipäällikkyydestä 1710, mutta määrättiin uudestaan Suomeen sijoitettujen joukkojen ylipäälliköksi 1712. Venäläisten hyökätessä Suomeen hän kunnostautui lähinnä vihollisen välttelyssä. Lybecker erotettiin heinäkuussa 1713 ja uudeksi ylipäälliköksi nimitettiin kenraali Carl Gustaf Armfelt. Lybecker joutui myöhemmin sotaoikeuteen syytettynä laiminlyönneistä. Hänet tuomittiin kuolemaan 1717, mutta Kaarle XII armahti hänet.
Karttakuvassa on hahmoteltu Lybeckerin sotaretken kulku. Varsin tarkka Inkerinmaan pohjakartta on vuodelta 1699, siis juuri ennen suuren Pohjan sodan alkua. Suuriresoluutioinen kartta avautuu tästä linkistä:
https://sok.riksarkivet.se/bildvisning/K0038566_00001
Jos haluaa tutustua tarkemmin suuren Pohjansodan kulkuun, Matti J. Kankaanpään Suuri Pohjansota, iso viha ja suomalaiset vuodelta 2001 on yksityiskohtaisen tarkka tietoteos. Se sisältää jopa yksittäisten sotamiesten kohtaloita.
