Rusthollari Zachris (Bucht) on rutiköyhä ja ollut epäonninen ratsumiehensä kanssa niin, että hän on melkein joka vuosi joutunut varustamaan ratsumiehen täysine varusteineen. Lisäksi on kärsitty katoja ja karjan tuhoja, joten vuosien 1708 ja 1709 rästien osalta ei ole mitään toivoa, samoin kuin Michel Jöranssonin (Mikkola) kohdalla.
Kuvaus on vuoden 1711 verorästien luettelosta. Miten tähän tilanteeseen oikein oli jouduttu? Rusthollarit tunnettiin kuitenkin vauraimpina talollisina. Seuraavassa yritetään selvittää syitä tähän.
Elämä Kalliossa 1600- ja 1700-lukujen taitteessa ei ollut helppoa. Katovuodet 1695–1697 ja suuren Pohjan sodan (1700–1721) rasitukset koettelivat ankarasti. Tammelassa kuoli vuonna 1697 eli ns. suurena kuolonvuonna n. kolmannes väestöstä. Kalliosta on haudattujen luetteloon merkitty mm. rusthollin isäntä Erkki Sakarinpoika Bucht sekä hänen nuorempi veljensä Juho sekä myös Krister Sakarinpoika, josta ei muuta tietoa ole löytynyt. Veljessarjasta Lauri ja Gabriel olivat muuttaneet Hollolaan jo aikaisemmin ja myös Isak muutti Tuusulaan näihin aikoihin. Nuorimmasta veljestä Sakari Sakarinpojasta tuli tämän jälkeen rusthollin pitkäaikainen isäntä.
Kallion rusthollin ja sen augmentin (aputilan) Mikkolan toipuminen katovuosista kesti vuosia. Kruunu kuitenkin peräsi veroja ja piti tarkkaan kirjaa verorästeistä. Vielä vuoden 1705 rästiluettelossa [KA 8103] on näiden tilojen kohdalla merkintä:
Nämä ovat rutiköyhiä monenlaisten onnettomuuksien vuoksi, kuten katovuosien ja karjan tuhoutumisen takia, niin että heidän köyhyytensä ja oloihinsa nähden on mahdotonta, että he voisivat maksaa enempää kuin nykyisen voudin saatavan. Loppuosaa (velasta) ei voida koskaan saada perittyä niin kauan kuin talonpojat on tarkoitus säilyttää tiloillaan.
Vuodesta 1700 alkaen iski sitten seuraava vitsaus eli nuoren kuninkaan Kaarle XII:n ”sotahulluus”. Tämän tarmokas isä Kaarle XI oli toteuttanut 1680-luvulla varsinaisen ruotujakolaitoksen eli perustanut vakinaisen armeijan, jonka ylläpidosta vastasivat talolliset. Jalkaväkisotilaan ylläpidosta vastasivat muutaman talon yhdessä muodostamat ruodut. Ratsumiehen sekä hevosen ylläpidosta varusteinen vastasivat valikoidut ja pysyvät ratsutilat eli rusthollit. Näille voitiin vielä määrätä augmentit eli aputilat, jotka maksoivat veronsa rusthollille, jos tämä ei yksin pystynyt vastaamaan ratsukon kustannuksista. Järjestelmä oli siinä mielessä nerokas, että rauhan aikana kruunun ei tarvinnut maksaa sotilaiden ylläpitoa. Upseerien ylläpito ratkaistiin taas niin, että aatelin lahjoitus- ja läänitysmaat peruttiin isossa reduktiossa. Näin vapautuneet kartanot ja maatilat annettiin upseereille virkataloiksi eli puustelleiksi; palkka maksettiin siis luonnossa heillekin.
Kalliossa Buchtien ratsutilasta tuli 1683 Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsuväkirykmentin Sääksmäen komppanian rustholli no. 119 ja sille määrättiin augmenteiksi Kallion Mikkola ja Letkun Jaakkola. Mustialan kuninkaankartanosta tuli ratsuväkirykmentin komentajan eli everstiluutnantin virkatalo. Lisäksi Mikkola muodosti Sukulan Tulokkaan kanssa Uudenmaan jalkaväkirykmentin Everstiluutnantin komppanian ruodun no. 5.
Kaarle XII nousi Ruotsin kuninkaaksi 1697 vasta 15-vuotiaana. Naapurivaltiot Tanska, Puola ja Venäjä näkivät tässä tilaisuuden ottaa takaisin Ruotsin aikoinaan niiltä valloittamia alueita. Suuri Pohjan sota alkoi ilman sodanjulistusta 22. helmikuuta 1700 Puolan kuninkaan hyökkäyksellä kohti Ruotsin valtakunnan suurinta kaupunkia Riikaa. Nuori Kaarle XII ei tästä hätkähtänyt, vaan lähti täysin rinnoin mukaan sotaan ja antoi Suomen rykmenteille käskyn nousta liikekannalle. Suomesta laivattiin Baltiaan pikavauhtia kaikki vakinaiset yksiköt, mukana myös Kallion rusthollin ratsumies rykmenttinsä mukana.
Hieman myöhemmin Suomen rusthollit ja ruodut määrättiin varustamaan sotaan myös ns. kolmikkaat, eli kolmen rusthollin tai ruodun piti yhdessä varustaa yksi ratsukko tai sotilas lisää. Näin muodostettu uusi ratsuväkirykmentti siirrettiin Viroon ja Liivinmaalle syksyllä 1700. Kun Suomi jäi näin kokonaan ilman vakinaisia sotajoukkoja, rupesivat maaherrat kuninkaan suostumuksella kokoamaan ns. kaksikasjoukko-osastoja Suomen suojaksi. Nämä joukot muodostettiin niin, että kolme ruotua tai rusthollia asettivat vielä kaksi jalkaväkisotilasta tai ratsukkoa aiemmin asetetun yhden lisäksi. Näin myös Kallion rustholli joutui jo sodan alkuvaiheessa vastamaan kahden ratsukon varustamisesta. Näistä toinen ratsukko kulki Kaarle XII:n pääarmeijan mukana ja toinen oli puolustamassa Suomen aluetta osallistuen myös sotaretkiin Inkerinmaalle. Sama koski myös ruotujen asettamia jalkaväkisotilaita.
Ruotujakoisen sotaväen ”nerokkuuksiin” kuului, että jos sotilas tai ratsumies kuoli sodassa, ruotu tai rustholli joutui värväämään tilalle uuden miehen varusteineen. Kaarle XII:n kyltymätön tarve täydentää joukkojaan sodan kuluessa koitui monen tilan kohtaloksi. Joskus jopa isäntä joutui viime kädessä itse lähtemään sotaan ja tiloja autioitui tämän takia. Kallion rusthollille ei ihan näin käynyt, mutta kaikesta päätellen se kuitenkin joutui useamman kerran varustamaan uuden miehen tai ratsun kuolleen tilalle. Valitettavasti sotilasrullia Kaarlen pääarmeijan osalta ei juurikaan ole säilynyt, joten tarkempia tietoja Kallion ratsumiehistä tuolta ajalta ei ole löytynyt.
Kaarle XII jatkoi innokkaasti sotatoimiaan pitkin poikin Baltiaa, Puolaa ja myöhemmin Venäjää ilmeisesti aikomuksenaan lyödä Venäjän lopullisesti valloittamalla Moskova. Tämä ei häneltäkään onnistunut, vaan hän joutui kääntymään etelään. Ratkaisutaistelu Pietari Suuren joukkoja vastaan käytiin kesäkuussa 1709 Pultavassa nykyisen Ukrainan alueella. Se päättyi katastrofaaliseen tappioon ja Kaarle itse joutui pelastautumaan Dnjepr-joen yli silloisen Turkin hallitsemalle alueelle.
Samaan aikaan tsaari Pietari Suuri nakersi pala palalta Ruotsin aluetta Inkerinmaalla ja edelleen Karjalan kannaksella. Hän perusti myös Pietarin kaupungin jo 1703 periaatteessa vielä Ruotsiin kuuluvalle alueelle ja teki siitä pian valloittamattoman linnakkeen. Suomen suojajoukot yrittivät aina välillä häiritä tätä venäläisten etenemistä, mutta lopulta Venäjä ryhtyi valloittamaan koko Suomea ja ns. isoviha alkoi 1713 ja päättyi vasta 1721 Uudenkaupungin rauhaa.
Yleensä Suomessa muistetaan isonvihan taistelut ja kauhut, mutta jo sitä ennen vuodesta 1700 alkaen suuren Pohjan sodan rasitukset olivat varsin ankarat erityisesti talonpojille ja sotapalvelukseen kelpaaville miehille. Tilannetta kuvaa hyvin vuoden 1711 rästiluetteloon [KA 8139] kirjattu arvio Kallion rusthollin ja augmentin tilanteesta:
Rusthollari Zachris (Bucht) on rutiköyhä ja ollut epäonninen ratsumiehensä kanssa niin, että hän on melkein joka vuosi joutunut varustamaan ratsumiehen täysine varusteineen. Lisäksi on kärsitty katoja ja karjan tuhoja, joten vuosien 1708 ja 1709 rästien osalta ei ole mitään toivoa, samoin kuin Michel Jöranssonin (Mikkola) kohdalla. Mutta myöhempien vuosien rästit sekä kymmenykset ja lainat on kuitenkin perittävä.
Kallion kylää koskeva ote vuoden 1711 rästiluettelosta.
Tässä vaiheessa tiedetään jo Kallion ratsumies nimeltä; hän oli Michel Jakobsson Berg, joka osallistui myös Inkerinmaan sotaretkille. Hän palveli vielä pitkään Kallion ratsumiehenä, aina vuoteen 1735 asti. Hänestä löytyykin kohtuullisen paljon tietoja, mutta se onkin jo toinen juttu…
Karttakuvassa näkyy Ruotsin ns. voittomaat, eli Inkerinmaa, Viro ja Liivinmaa vuodelta 1682, eli ajalta ennen suuren Pohjan sodan alkua. Näillä tantereilla Kallionkin sotamiehet osallistuivat taisteluihin ja kaikki nämä alueet Kaarle XII hävisi. Kuvaan on erikseen merkitty merkittävimmät paikkakunnat. Pietarin kaupunkia alettiin 1703 rakentaa lähelle paikkaa, jossa Ruotsilla oli Nevanlinnan eli Nyenin linnoitus. Ruotsin valtionarkiston (Riksarkivet) digitoitu kartta on harvinaisen tarkka ja sen resoluutio kestää hyvin suurentamista:
